— Parthenonin veistosten palauttamiskomitea —

Järjestö perustettiin 2008 edistämään Parthenon-temppelin marmoriveistosten palauttamista Lontoon British Museumista takaisin Ateenaan. Vastaavia yhdistyksiä toimii 16 muussa maassa. Kansainvälisenä kattojärjestönä toimii International Association for the Reunification of the Parthenon Sculptures.

Yhdistyksen toimintaan kuuluu seminaarien ja yleisöluentojen järjestämistä sekä yhteydenpitoa poliittisiin päättäjiin ja tiedotusvälineisiin.

Tavoitteet

Eurooppalaisen kulttuurin juuret ovat antiikin Kreikassa. Klassisen kauden Ateenassa kukoistivat demokratia, ajattelun vapaus, moninaiset tieteet ja taiteet. Nämä tekijät muodostivat pohjan yhteiselle kulttuuriperinnöllemme.

Akropolis-kukkulan Parthenon on eurooppalaisuuden symboli, aikansa täydellisin rakennus. Se on lumoava nykyisinkin, räjähdysten, tulipalojen ja aarteenmetsästäjien ahneuden raunioittamana.

1800-luvun alussa lordi Elgin ja useat muut länsieurooppalaiset keräilijät varastivat Kreikan veistostaiteen helmiä omiin kokoelmiinsa. Myöhemmin valtaosa töistä päätyi julkisiin museoihin. Näissä museoissa - olivat ne sitten Lontoossa, Pariisissa tai Berliinissä - veistokset ovat kuitenkin vain yksittäisiä näyttelyesineitä vailla sitä kulttuurista merkitystä ja kokonaisuutta, mihin ne voisivat Ateenassa kuulua.

Vuonna 2009 Ateenaan avattu uusi Akropolis-museo tarjoaa näyttelytilan myös niille veistoksille, jotka tällä hetkellä ovat esillä ulkomaisissa museoissa - etenkin Lontoon British Museumissa. Veistoskokoelman yhdistäminen on ollut keskeinen tavoite koko Akropolis-museon suunnittelun ajan.

Suomessa Akropoliin veistosten osia ei tiettävästi ole. Parthenonin veistosten palauttaminen ei kuitenkaan ole vain kreikkalaisten - tai brittien - asia. Mitä laajempi yleiseurooppalainen tietoisuus Parthenonin veistosten merkityksestä ja palauttamisen oikeutuksesta on, sitä painavammin British Museumin on harkittava neuvottelujen käynnistämistä.

Suomen komitea pyrkii edistämään palauttamista mm. järjestämällä seminaareja ja yleisöluentoja sekä pitämällä yhteyttä poliittisiin päättäjiin ja tiedotusvälineisiin.

Keskeisinä perusteina palauttamiselle näemme:

  • Periaatteen, että kulttuuriperintö kuuluu alkuperäiseen asiayhteyteensä 
  • Mahdollisuuden useassa eri kokoelmassa säilytettävien veistosfragmenttien yhdistämiseen 
  • Parthenonin ja koko Akropoliin erityisaseman eurooppalaiselle kulttuuriperinnölle 
  • Uuden Akropolis-museon, joka yleiseurooppalaisena museona tarjoaa parhaan säilytyspaikan yhtenäiselle veistoskokoelmalle

Komitea

Komitean hallitukseen kuuluvat: 

  • Jari Niemelä (Puheenjohtaja) 
  • Mika Kajava (Varapuheenjohtaja) 
  • Teodora Oker-Blom
  • Ralf Friberg 
  • Jaakko Frösén 
  • Pekka Laatio 
  • Veli-Pekka Leppänen 
  • Ole Norrback  
  • Mika Rissanen (www-vastaava)

Yhteyshenkiönä toimii puheenjohtaja Jari Niemelä, barbajniemela(a)gmail.com.


Jäseneksi

Parthenonin veistosten palauttamiskomitean jäseneksi voi liittyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja sääännöt.

Kannatusjäseneksi voi liittyä henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

Varsinaiset ja kannatusjäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus. Vuodelta 2023 yhdistys ei peri jäsenmaksua.

Jäsenyyttä voi hakea tai lisätietoja kysyä suoraan puheenjohtajalta.


Parthenonin veistosten palauttamiskomitea. Finnish Committee for the Restitution of Parthenon Sculptures.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita